Minusta

Kasvat -yrityksen takana olen minä, varhaiskasvatuksen opettaja ja pediatrinen uniohjaaja Anniina Teräväinen. Olen työskennellyt varhaiskasvatusalalla yli 15 vuoden ajan, ja kokenut varhaiskasvatuksen aina elämäntyökseni. Olen tehnyt töitä varhaiskasvatusalalla erilaisissa rooleissa, opettajana, asiantuntijana ja johtajana. Lasten ja perheiden kanssa työskentely on ollut minulle aina erittäin tärkeää ja rakasta.

Anniina Teräväinen

Kun olin 5-vuotias ja minulta kysyttiin mikä minusta tulee isona, sanoin että ”lastentarhanopettaja” (nykyään nimike on varhaiskasvatuksen opettaja). Siitä lähtien on ollut selvää mitä haluan tehdä, ja missä tulen työskentelemään todennäköisesti aina. Opettajuus taitaa myös periytyä, sekä äitini että molemmat isovanhempani olivat opettajia.

Teen työtä täydellä sydämellä, ja koen varhaiskasvatuksen elämäntyökseni. Jokainen perhe, jokainen lapsi ja vanhempi jonka kanssa saan tehdä töitä, merkkaa minulle mielettömän paljon!

Asiakkaideni kautta innostuin opiskelemaan myös pediatriseksi uniohjaajaksi. Jos yöunet ovat rikkonaiset, illat taistelua ja univajetta syntyy, tiedämme miten paljon se haittaa myös kaikkea muuta. On siis tärkeää, että jokainen saa nukuttua! Kohtaan uniasiakkaat aina yksilöllisesti ja ohjaan perheelle soveltuvaan suuntaan unien parantamisen edistämiseksi.

Omia kasvatuksellisia periaatteitani ja arvojani ovat positiivinen pedagogiikka, ikätasoinen kasvatus, tunnetaitojen tärkeys, osallisuus, kannustus sekä rajat&rakkaus.

Koen, että jokainen lapsi tarvitsee vierelleen välittävän aikuisen kehityksensä tueksi, ja kaikki lapsia kasvattavat aikuiset tarvitsevat tähän myös joskus apua. Haluan olla apuna!